Rakki räksyttää Siwan edessä. Piiloudun kaupassa hyllyjen väliin vaikka olen ainoa asiakas. Sama näytelmä toistuu vähintään kerran viikossa ja kassan tätiä hymyilyttää. Koira rankaisee minua kaupassakäynnistä ja haukkuu koko sen ajan, kun kiireellä kahmin tavaraa kärryyn. Kyytiä saavat pihalla kaupan asiakkaat; niin sisään tulevat kuin ulosmenevätkin, ohi ajavat autot, lenkkeilijät ja aivan erityisesti rattaita ja vaunuja työntävät äidit. Kassalla selitän jo tutuksi tullutta tarinaa koiran psykoottisesta häiriöstä ja kassatäti kuuntelee kärsivällisesti. On jo oppinut senkin, ettei bonuskorttia kannata kysyä. Minä kun en vuoden aikana pääse ostoksineni edes vaaditulle alimmalle tasolle, josta bonusta kertyisi. Pääasialliset ruokaostokset teen muualla, mutta aina unohtuu jotain. Ja Siwa on lähellä. Käväisen siellä tuota pikaa.

Koira räksyttää edelleen mutta lopettaa samalla sekunnilla kun rempaisen kaupan oven auki ja astun portaille. Häntä heiluu, koko ruumis heiluu mielihyvästä. Mami. Torun sitä muodon vuoksi, vaikka sekä koira että minä tiedämme, että se on täysin hyödytöntä. Yritän saada remmin solmua irti koirakoukusta ja sillä hetkellä, kun jo luulin onnistuvani, koira keksii jonkin mielenkiintoisen plörön parin metrin päässä, riuhtaisee itsensä sitä kohti ja minä päästelen suustani rumia sanoja. Sormi jää puristuksiin koukun ja kiristyvän ohuen talutushihnan väliin. Saamarin rakki.

Äkkiä vieressäni seisoo nainen, koira ja poika. Hämmennyn hiukan. En siksi, että hän on romani vaan siksi, etten muista nähneeni yhtä kaunista ilmestystä. Tervehditään, jutellaan koirista, niiden viisaudesta ja kujeista, karvanlähdön ja haukkumisen raivotuttavuudesta. Ja sitten seuraa väistämätön siitoskysymys. Minulla on uros ja hänellä narttu, joka on juuri saanut edelliset pennut. Ei auta, vaikka selitän, että hänellä on jackrussel ja minulla Jack Russel. Sekapennut ei ole toivottava yhdistelmä, enkä lainkaan pidä tappijaloista, mutta sen jätän tietenkin sanomatta ääneen. Lopulta selitän, että koirallani on ruoka-aineallergia, eikä se sen vuoksi sovellu siitokseen. Koirani on tietysti eri mieltä. Häntä väpättäen ja takajalat innosta täristen se kiskoo kohti pelokasta ja häntä koipien välissä seisovaa narttua. Ruoka-aineallergiaselitys menee läpi ja pääsen irrottautumaan kotia kohti suhteellisen tyylikkäästi. Kotona paineet puretaan suorasukaisesti pehmoleluun ja rauha palaa.

Ursa minor