Vielä parikymmentä vuotta takaperin Mustikit ja Kaunikit eivät olleet niin harvinainen näky, että niitä olisi joutunut lähtemään kuvaamaan naapuripitäjään asti. Muutamia ammuja saattoi nähdä märehtimässä tienposkessa lähes jokaisen tilan pihalla katsomassa ohikulkijoita suurilla ja lempeillä silmillään. Omassakin mummilassa navetan tuoksu tuli tutuksi ja jäätelöä tehtiin omien lehmien maidosta.

Se oli silloin kahdeksankymmentä luvulla. Samaisessa kylässä ei ole enää lypsäviä lehmiä. Voivuori on historiaa ja nyt puhutaan maitopulasta ja litrahinnan arvellaan kipuavan euroon. Ilmastonmuutos ja globalisaatio ovat maidontuotannonkin vähenemisen takana. Maidontuottaja-alueet ovat kärsineet poikkeuksellisesta kuivuudesta, pellot laitettu bioenergialle sekä niin öljyn, rehun kuin energiankin hinta on noussut. Kehittyneissä maissa maidonkulutus on samalla kasvanut.

On myös aiheellista mainittava, että lypsy- ja lihakarjan massatuottaminen vie paljon vettä ja tuottaa myös samalla metaania, joka on yksi kasvihuonekaasuista. Kovin ekologisesti kestävää karjan kasvattaminen ei olekaan. Vielä kun laitetaan listalle laktoosi-intoleranssi, jota suurin osa maailman ihmisistä kantaa sekä hullun lehmän taudit ym. voidaan miettiä, onko lehmien massakasvattamisessa niin maidon kuin lihan saanninkaan kannalta lainkaan järkevää? Puhumattakaan eettisistä puolista.

Intiassa lehmä on pyhä ja joissain paikoissa lehmän tappamisesta voi seurata jopa vankeustuomio. Lehmällä on itseisarvo toisin kuin esimerkiksi länsimaissa, joissa se on nykyisin lähes puhtaasti väline lukuunottamatta niitä lehmäfaneja, jotka suojelevat esimerkiksi kyyttöjä tai nimeävät ammut luomutiloillaan. Ihmisen olisikin syytä suhtautua luontoon ja muihin elollisiin yhtä kunnioittavalla ja nöyrällä tavalla kuin muinaisuskojen harjoittajat tai hindut, jos se haluaa pelastaa ilmastonmuutoksen kourissa köhisevän maapallon.

Kefeidi