Muinaissuomalaisilla oli melko järkyttävä määrä haltijoita ja taruolentoja. Kaikille suomalaisille lienee nykyäänkin tuttuja sellaiset suomalaiseen kansantarustoon kuuluvat nimet kuin Ahti, Ukko, Näkki, Vellamo,Tapio, Hiisi, Väinämöinen ja Ilmatar. Muistan itsekin lapsena uskoneeni kalassa, että Ahti se sieltä suo antejaan tai jos sattui roikottamaan varpaitaan liian pitkään laiturilta helteisenä kesäpäivänä, oli olemassa vaara, että Näkki vie. Olen myös useamminkin kerran toivottanut jonkun "hiiteen", kun on ollut tarve päästä jostakusta eroon.

Taruolennot voidaan luokitella monella eri tavalla, toisaalta hyviin ja pahoihin ja toisaalta esimerkiksi luonnon- ja kodinhaltijoiksi. Luonnonhaltijoita on luvattoman suuri määrä, ovathan suomalaiset tunnetusti metsäläistä kansaa ja elämisen eväät on pitkään saatu joko metsästä tai vedestä. Säätila ja taivaankappaleet ovat myös innoittaneet muinaisia suomalaisia kuvittelemaan vaikka mitä. Esimerkiksi Ilmattaren kavereita ovat tietysti olleet Tuuletar, Päivätär, Tähdetär ja Kuutar. Ukon, salamoiden haltijan puoliso on tietenkin tunnettu nimellä Akka, pilvet ovat Hattaroita ja Kuuta sirpiksi ovat nakertaneet kapeet. Kapeiden nakertamisen seuraus on ilmiselvästi ollut kuunpimennys. Kapeet on kuvattu nimensä mukaisesti kapeaksi tai niiden on sanottu muistuttavan lintuja.

Metsän valtias Tapio asui nimensä mukaisesti Tapiolassa puolisonsa Mielikin kanssa. Varsinaisena hommanaan Tapiolla oli metsän eläimistä ja riistasta huolehtiminen, mutta siinä sivussa hän hoiti myös metsän siementämisen. Vaimonsa Mielikki oli taitava parantaja, mutta myös metsän kaunistaja ja taloustöiden tekijä; perinteinen roolijako siis. Pariskunnan lapset olivat nimeltään Tellervo, Tuulikki, Nyyrikki ja Tyytikki (tullepa muumit mieleen). Kahden jälkimmäisen hommana on ollut tarjota pyytäjille oravia metsästä.

Ihmisenkaltaisia veijareita ovat olleet lähinnä maahiset eli maanalaiset sekä erilaiset tontut ja peikot. Maahiset ja ihmiset ovat joskus saaneet jopa lapsia keskenään ja lähteeseen kurkottamalla on voinut nähdä maahisten maanalaiseen maailmaan. Peikon ihmisen erottaminen toisistaan on käynyt kätevästi, ainakin silloin kun peikko on sattunut olemaan selin. Peikolla on tietenkin häntä ja ihmisellä ei. Tonttuja on puolestaan ollut monenlaisia, mutta ehkä merkittävin on kotitonttu. Useinmiten tonttu on ollut miespuolinen ja silloin sen on katsottu tuovan menestystä taloon. Naispuoliset tontut, kuinka ollakaan, ovat sensijaa usein olleet häijyjä ja äkäisiä. Seuraus on tietenkin näkynyt talon heikkona menestyksenä. Taloa myytäessä onkin ollut tärkeää tutkia tarkkaan, millainen tonttu siellä asui. Tontut on pidetty hyväntuulisina antamalla niille yllinkyllin erilaisia herkkuja jopa siinä määrin, että talonväki on ollut vaarassa jäädä ilman ruokaa, mutta mitäpä sitä ei olisi valmis tekemään onnensa hyväksi.

Lisää suomalaisista taruolennoista löytyy Mervi Kosken kirjasta " Suomalaisia haltijoita ja taruolentoja".

Ursa minor