Tallaajia on kaikkialla. Löydät heitä huipputuloksia tekevien pomojen joukosta, politiikan parista, kadulta, lastentarhoista. Päällisin puolin et heitä välttämättä erota. Heillä voi olla nahkavaatteet, Bossin puku tai kulahtaneet pöksyt. He voivat olla miehiä tai naisia. He voivat olla sosiaalisesti taitavia tai kömpelöitä. He voivat olla pinnallisia tai syvällisiä. Lyhyitä tai pitkiä. Laihoja tai lihavia. Hyvä- tai huonoihoisia. Hyvätuloisia tai köyhiä. Mutta yhteistä on se, että he tallaavat yksilöitä, yhteiskuntia ja luontoa.

Aloitetaanpa alusta. Jokainen tallaaja on ollut joskus jonkun pieni vauva. Suloinen pieni pallero. Vauvalla on syntyessään jo uniikki genetiikka. Ylimääräisen Y:n on useampienkin viimeaikaisten tutkimusten mukaan esimerkiksi katsottu olemassa yhteydessä tallomiseen. Sellaisella vauvalla voi olla siis alttius tulla tallojaksi. Tai vauvan aivokemiat voivat olla ylipäänsä sillä tavoin poikkeavat, että hän on perinyt alttiuden sairastua psyykkisesti, joka voi johtaa tallomiseen. Osa tutkijoista leimaisi vauvan tuhoon tuomituksi tallaajaksi siltä istumalta. Toinen ryhmä painottaa geneettisten ominaisuuksien lisäksi kasvatusta.

Jokaisella tallaajalla on siis vanhemmat tai hän kasvaa ilman vanhempiaan. National Institute of Justicen 1995 tekemän tutkimuksen tulokset osoittavat, että vanhempien merkitys on yksi oleellisimmista tekijöistä siihen, tuleeko lapsesta tallaaja vai ei. Pahoinpitely, hyväksikäyttö ja huomiottajättäminen kasvattavat lapsen riskiä tulla tallaajaksi. Kotoa saatua mallia jatketaan itse. Voikin olla, jos vanhemmat tarjoavat geneettiseltä puolelta riskiryhmässä olevalle lapselle hyvän kasvatuksen, ei tallaaminen koskaan aktivoidu. Samoin on, että geneettiseltä perimältään terve lapsi voi kehittyä tallaajaksi, jos psyykeen kehitys vaurioituu varhaisina kasvuvuosina epävakaan ympäristön seurauksena.

Tallaaja siis tekee todennäköisesti pahaa toisille siksi, että on itse joutunut kokemaan sellaista ja koska perimä on altistanut siihen. Toisaalta asia ei ole niin yksiselitteinen. Tallaajia tulee myös perheistä, jotka ovat ehjiä ja huolehtivia eikä genetiikastakaan välttämättä löydy selitystä. Kumpuaako tallaaminen siis kuitenkin jo jostain paljon kauempaa kuin lähisukupolvien genetiikasta ja käytösmalleista, jotka periytyvät aina vaan eteenpäin? Purkaako jokainen tallaaja sittenkin yksilötasolla ihmiskunnan ikivanhoja yhteisiä traumoja? Onko jokaisessa ihmisessä sisällä pieni aktivoitumaton tallaaja? Voiko kukaan sittenkään vaikuttaa kasvatuksella tai toisten kohtelemisella siihen, että tallaajia on ja tulee olemaan? Vai kenties sittenkin?

Kefeidi