Kepan Afrikka-blogia lukiessa törmäsin Esa Salmisen kirjoituksessa vertauskuvalliseen tarinaan, joka kertoi vaikuttamisesta ja ongelmien hoidosta Afrikassa ja, jonka hän oli itse puolestaan kuullut "Trocairen sedältä". Salmisen tapaan laitan tarinan puolivarkain omin sanoin kiertoon.

... Mies on iltakävelyllä joen lähettyvillä, kun kuulee itkua. Vauva on joutunut veden varaan. Mies lukee mielessään rukouksen, ettei vedessä ole krokotiilia tai muutakaan vaarallista ennen kuin syöksyy pelastamaan hukkuvaa. Hän saa vauvan syleilyynsä ja on jo menossa pienokainen sylissään rantaan huomatessaan toisenkin vauvan olevan joessa. Mies ottaa toisenkin vauvan kainaloonsa ja vie heidät rantaan. Hän huomaa, että joki on täynnä vauvoja ja huutaa ohikulkijoita apuun.

Pian joki on täynnä ihmisiä, jotka pelastavat vauvoja ketjussa antamalla vauvoja eteenpäin rantaa lähempänä olevalle. Jossain vaiheessa rannalle ilmestyy nainen, joka ottaa valokuvan ja kääntyy pois. Muut huutavat häntä apuun kertoen, että joki on täynnä vauvoja. Nainen nyökkää ja toteaa, että juuri siksi hän lähteekin etsimään, mikä tai kuka idiootti on aiheuttanut tämän ongelman. Hän kertoi käskevänsä ongelman aiheuttajaa lopettamaan.

Tarina loppuu tähän. Todellisuudessa se monesti vasta alkaisi tästä. Monet Afrikan maat ovat sisällissotien, korruption ja sorron repimiä. Ongelmia on niin ruoan kanssa, sairauksien hallinnassa, kuin ympäristön suojelussa ja niin edelleen. Luulisin, että toisinaan niin sanotut syylliset voisivat vielä löytyäkin, mutta hankalampaa voisi olla se, kuinka ongelmien aiheuttaja saataisiin lopulta eliminoitua. Jotkin ongelmista kun ovat esimerkiksi kulttuuriperäisiä (tasa-arvo ym. ihmisoikeuskysymyksiä) ja siirtomaavallan aikaansaamia (hallinto, biodiversiteetin kärsiminen). Joka tapauksessa lienee kiistatonta, että muutoksien tekoon tarvitaan niin vauvat joesta pelastavia ihmisiä kuin myös heitä, jotka (toivon mukaan) saavat vauvoja jokeen heittävät lopettamaan toimintansa. 

Kefeidi