Siemen, taimi, nuori puu, keski-ikäinen puu, puuvanhus. Sellaisia me puut olemme. Ensin lennämme, sitten juurrumme, aloitamme kunnolla kasvumme, kasvamme, kasvamme, kasvamme ja lisäännymme kunnes lopulta oma pituus- ja leveyskasvumme hiipuu: paljon nähneenä ja kokeneena muutumme pääsääntöisemmin toisten kasvu-alustoiksi.

Kasvaminen on muutosta. Talvella, keväällä, kesällä ja syksyllä olemme sama puu emmekä silti aivan sama: värisävymme vaihtelevat. Jokaisena päivänä sisällämme tapahtuu prosesseja. Jokaisena päivänä olemme hieman erilaisissa olosuhteissa: veden, valon, lämmön, huolenpidon määrä vaihtelee.

Samaan aikaan kun ulkoisesti muutumme, aiemmat kasvukerrokset säilyvät mukana - vuosirenkaat kertovat aikaisemmista vaiheistamme. Jos jokin vuosi puuttuisi välistä, ei olisi se sama puu, mitä on. Olisi hieman kapeampi, ehkä heikompi. Oleellista on, että yhdessä me puut olemme vahvoja. Estämme eroosiota, hillitsemme ilmastonmuutosta, sidomme tulvivan veden maahan. Yksin meistä ei olisi suuriin tekoihin.

Ympärillämme kasvavat puut eivät kuitenkaan välttämättä ole aina vierellämme: joku voi taittaa ne, katkaista kokonaan, ehkä ne taas kuihtuvat, maatuvat vanhuuttaan. Uusiakin kasvukumppaneita voi ilmestyä ja toisaalta nekin voivat kaikota. Toiset puut muistuttavat kuitenkin itseä enemmän tai vähemmän. Nekin kasvavat, muuttuvat.

Niin. Ehkä meille puille pysyvää on vain muutos. Toisaalta kun pohtii tarkemmin, pysyvää on myös rakkaus. Siis se oikea. Vaikka sitä kuinka katselisi, eläisi ja tuntisi on se yhtä pysyvää kuin muutos.

Kefeidi