Ihmisen ja eläimen kiinteä yhteiselo on saanut pitkällä aikajaksolla aikaan sen, että meillä on koko joukko yhteisiä sairauksiakin. Eipä tule välttämättä heti mieleen, että esimerkiksi tuberkuloosi on alunperin lähtöisin naudasta, mutta sen välittäjänä ihmisestä toiseen toimii vaikkapa koira. Tuo ihana hännänheiluttaja, sielunhaavojen parantaja ja lenkkikaveri nuoleskelee pisulenkin aikana ohi mennessään maasta jos jotakin bakteerituotetta puhumattakaan vastaantulevien lajitovereiden kuonoista. Kotona koiran kanssa ”pusutellaan”, se nuolee naaman ja lipoo mielellään juuri suupieliä osoittaakseen alemmuuttaan laumassa. Samalla näistä viattomista rakkaudentunnustuksista voi ihminen saada epämukavan tartunnan. Eniten juuri tuberkuloositartuntoja on viime vuosina tullut Suomeen Venäjältä. Aina ei välttämättä tartuntalähde itärajan takana ole ollut toinen ihminen, vaan koira, joka tuotu Suomeen esimerkiksi salaa löytökoirana.

Vaarallisin koiran ihmiseen levittämänä sairaus lienee raivotauti, joka tartunnan saaneella koiralla aina johtaa kuolemaan. Ihminen voi siitä selviytyä, jos pääsee ajoissa hoitoon. Koira voi levittää raivotautivirusta nuolaisun, pureman, syljen tai raapaisun välityksellä jopa kolmen viikon ajan, joten viranomaisilla onkin aikamoinen työ yrittää jäljittää kaikki ihmiset, jotka ovat voineet altistua tartunnalle. Sääli löytökoiraa kohtaan voi siis olla vaarallista ja käydä kalliiksi.

Eniten Suomeen tulee löytökoiria Virosta, erityisesti Tallinnasta. Tallinnan löytöeläintalossa eli hoiupaikissa työskentelee kaksi eläinlääkäriä, jotka hoitavat sekä löytöeläintalon eläimet, että yksityisten asiakkaiden lemmikkejä. Hoiupaikissa löytökoirat ovat ensin pari viikkoa karanteenissa ja niille annetaan asianmukaiset loislääkitykset, rokotteet ja mikrosirut. Viron lisäksi koiria tuodaan paljon Espanjasta. Pääsääntöisesti koiria Suomeen tuovat eläinsuojeluyhdistykset, eivätkä yksityiset ihmiset. Myös ihmisten halu ottaa lemmikki mukaan ulkomaanmatkalle lisää tautiriskiä, samoin lisääntynyt pentukoirien tuonti.

Nykymaailmassa on mitä raakalaismaisimmin nähtävissä lemmikkieläinten arvo vain hetkellisenä nautinnontuojana. Syksyn tultua kesäkissat jätetään surutta mökkiportaille naukumaan ja koiranpentuja hylätään tien varteen, kun niiden hoito ei enää huvitakaan ja perheen lapsien ensi-innostus ”lemmikkilelusta” hiipuu. Niinpä hylättyjen lemmikkien turvaksi on perustettava löytöeläintaloja ja –suojia, joissa vapaaehtoisvoimin ja –varoin hoidetaan, rokotetaan ja ruokitaan näitä toisten heitteille jättämiä luontokappaleita. Löytöeläintalon vakioasukkaita lienee lukuisat kissat, joille on äärimmäisen vaikea löytää uutta kotia. Löytökoiria on vähemmän ja niille löydetään myös helpommin uusi koti.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ursa minor