Mistä rakastumisessa ja rakkaudessa oikeastaan on kyse ? On aika raadollista ajatella, että pohjimmiltaan puhutaan pelkästä aivokemiasta, mutta totuuden nimessä on todettava, että juuri näin asia on. Olisi niin ihanaa romantisoida rakkaus, ja näinhän sitä päiväunissa tulee tehtyä, vaikka biologian ja kemian perusasiat ovatkin tiedossa. Miltä kuulostaisi herkällä hetkellä todeta, että rakkaus se taas riehuu limbisessä järjestelmässä, kun koko keho tuntuu oikeasti olevan tulessa rakkaan herkästä kosketuksesta. Romanttisella hetkellä pelkkä ajatus limbisestä järjestelmästä ja aivokemiasta on brutaali.

Seppo Turusen kirjassa paviaaneja, punaviiniä ja puutarhanhoitoa, esseitä ihmisen biologiasta on herkullinen kuvaus rakastumisen kemiasta. Romanttinen tulisuus on Turusen mukaan "aivojen välittäjäaineiden häiriötila, jota kutsutaan rakastumiseksi". Oikeasti asian lakoniselle toteamiselle ei voinut muuta kuin nauraa, varsinkin kun Turunen myöhemmin tekstissään toteaa, että rakastumisen vertaaminen häiriötilaan, pakkoneuroosiin, on suorastaan sairasta, mutta valitettavasti kaiketi totta. Tuskin mikään muu sairaus, kun rakastuminen, on saanut mediassa yhtä paljon palstatilaa.

Pakkoneuroosissa aivojen yhden välittäjäaineen, serotoniinin, pitoisuus on alhainen. Samaisen välittäjäaineen puutteen on todettu aiheuttavan masentuneisuutta ja niinpä masentuneille määrätään hoidoksi yleensä serotoniipillereitä (kaupalliset nimet näillä lääkkeillä tietenkin vaihtelevat). Mielenkiintoista on, että rakastuneilla ihmisillä serotoniinipitoisuudet ovat niinikään alhaiset. Kuulostaa mielipuoliselta yhtälöltä. Mitä tekemistä rakastuneilla ja pakkoneuroottisilla henkilöillä on keskenään ? Toisaalta, asianhan on päivänselvä. Rakastuessa, suhteen alussa, pariskunnan välillä vallitsee suorastaan symbioottinen tila, jota hyvinkin voi verrata pakkoneuroosiin. Kun suhde vakiintuu, serotoniinitaso kumppaneiden aivoissa palaa normaaliksi. Henkilö, jolla serotoniinitaso on pysyvästi matala, saattaa siis olla joko masentunut tai seksuaalisesti aktiivinen.

Aivojen välittäjäaineista dopamiinilla saattaa myös olla osuutensa rakastumisen aivokemiassa. Se kun aiheuttaa yleisluontoista hyvänolon tunnetta. Toisaalta dopamiinin yhteydet esimerkiksi ADHD oireyhtymään ovat yleisesti tiedossa. Alhainen dopamiinitaso aivoissa saa aikaan levottomuuden tilan, joka usein korjaantuu, kun ihminen saa harjoitettua ruumiillista liikuntaa. ADHD:sta kärsivän ihmisen on vaikea keskittyä ja paikallaan istuminen tuottaa tuskaa. Asentoa on korjattava vähän väliä. Välttämättä ihminen itse ei tätä levottomuutta lainkaan huomaa vaan pyrkii vaistomaisesti liikahtelemaan, koska liikkuminen nostaa aivojen dopamiinitasoa ylemmäs.

Mausteensa rakastumisen aivokemian soppaan tuo oksitosiini, jota erittyy, kun kumppanit hyväilevät toisiaan. Keskinäinen luottamus vahvistuu ja yhdyntä vielä lisää oksitosiinin eritystä. Ei liene sattumaa, että runosuoni on kautta aikain kukkinut parhaiten matalalla serotoniini ja korkealla dopamiinitasolla.

Ursa minor