Lapsuuden mökkirannassa silokallion ja laiturin välissä oli hiekkainen poukama, jossa loppukesän lämpimässä vedessä mahallaan lillutellen saattoi tarkailla lihavien mustien iilimatojen touhuja. Snorkkeli päässä tarkkailua saattoi tehdä tuntikausia, ihailla niiden vedenalaista liikehdintää ja tarkoituksenmukaista ruumiinmuotoa ja rakennetta. Mökkijärven toisella rannalla lehmät seisoivat usein helteellä mahaansa myöten vedessä vilvoittelemassa. Niiden jalkoihin hetkeksi tarrautumalla iilimadot saattoivat saada lisääntymiseensä vaadittavan veriaterian. Tuota en tietenkään silloin kuusi- tai seitsenvuotiaana uteliaana luonnontarkkailijana ollut keksinyt, mutta myöhemmin, kun perehdyin asioihin tarkemmin kirjojen välityksellä, asia valkeni. Valitettavasti nyttemmin on valjennut myös se, miksi iilimadot ovat tyystin kadonneet.

Laiturilla mahallaan maatessa saattoi täysin turvallisesti tiirailla lautojen raoista laiturin alla särkiä väijyvää haukea. Syöttämällä särjille kaiken äidiltä liikenevän leivän, saatoin lihottaa särjet uskomattomiin mittasuhteisiin ja seurata sitten laiturilla istuen hauen taitavaa syöksähtelyä särkiparven kimppuun. Tuskin milloinkaan se iski ohi ja kiiltävät särkien suomut vain pöllysivät ja leijaillen sitten hitaasti pohjaan hauen syöksyessä takaisin lymypaikkaansa laiturin alle.

Laittamalla räpylät jalkaan tutkimusretken saattoi vaivatta ulottaa puolenkin kilometrin päähän omasta rannasta. Partioimalla uutterasti koko kesän edestakaisin rantaviivaa räpylöillä laiskasti vauhtia antaen ja kasvot veden alla snorkkelin avulla pitäen saatoin kartoittaa koko rannan vedenalaisen maailman. Ymmärtää jo varhain vesiekosysteemin toimintaa, tunnistaa sen lajit ja analysoida lajien välisiä suhteita ja ravintoketjun toimijoita. Neljäntoista mökkikesän jälkeen havaintoja oli kertynyt niin paljon, ettei jäänyt epäselväksi myöskään se, miten ihminen tuohon vedenalaiseen maailmaan toimillaan vaikuttaa ja mitä seurauksia sillä saattaa olla.

Luonnon toiminnan ymmärtäminen vaatii kärsivällisyyttä havainnoida. Istumista hiljaa kannon nokassa,  makaamista selällään maassa, lillumista vedessä paikallaan pitkään, sulautumista osaksi tarkkailemaansa maailmaa. Silloin luonto paljastaa sanattoman itsensä. Ymmärtämiseen ei tarvita puhuttua tai kirjoitettua kieltä, vain aikaa.

Ursa minor