Ympärilläni tuoksuu nahka ja jalkahiki, yläpuolellani roikkuvista takeista leijuu sieraimiini hienohko hajuveden tuoksu ja aavistuksenomainen savukkeen löyhähdys. Takanani olevan tukevan pöydän päällä tietokoneen ruudulla näkyy tumatukkainen kurvikas tiukkoihin farkkuihin pukeutunut piirretty hahmo osoittaen minua jykevällä käsiaseella. Vilkaisen tarkemmin ympärilleni ja totean mielessäni, ettei tämä ole mikään tavanomainen eteinen. Tarkkailen hermostuneena vierustovereitani ja mietin miten pärjään kilpailussa. Minut tehtiin jossain eteläisessä Euroopassa useampi vuosi sitten ja osa vierustovereistani hohtaa vielä kiiltävänä. Toisaalta minut on valmistettu aidosta härännahasta ja värjätty käsin ekologisilla kasviväreillä. Vasemmassa kyljessäni lähellä kärkiosaa on tosin ylimääräinen pullistuma emäntäni alkavani vaivaisenluun takia, mutta muuten olen luullakseni melko hyvässä kunnossa. Liikun paljon, joten ylimääräistä tavaraa ei juuri ole päässyt kertymään ja vaikka olen jo iäkäs, käsin ommellut saumani ovat vielä täysin virheettömät.

ja valkoiset.

Keskityn kuuntelemaan ääniä olohuoneesta suljetun oven takaa. Suurehko joukko ihmisiä puhuu rentoutuneesti eri suuntaan polveilevista aiheista juotuaan ensin kirvoittavat alkumaljat. Sitten tulee aivan hiljaista ja sello soi paikoitellen kirskahtaen mutta kuitenkin jännittämättä musiikkikappaleen loppuun asti saaden aikaan hyvät kätten taputukset. Pienen tauon jälkeen pianon koskettimet alkavat painua vallan vimmattuun tahtiin ja voimakas naisen ääni kuuluu korkealta ja kovaa mustalaissävelmää laulaen. Välillä soitto ja laulu taukoavat hetkeksi laulajan vetäessä henkeä ja nauraen todeten ”huh”, jolloin ihmisjoukko purskahtaa nauruun ja kaikki alkaa alusta. Lopulta laulu päättyy ja olohuoneessa taputetaan kovaa.

Tuoleja siirrellään. Keittiöstä kuuluu lautasten kolinaa ja pian posliini nirskuu, kun veitset ja haarukat raapivat sen pintaa. Tasaista puheen sorinaa, jonka välillä katkaisevat naurun remahdukset. Kahvin tuoksu hiipii vastustamattomasti  sieraimiini. Joisin kernaasti kupillisen, mutta kukaan ei avaa ovea kysyäkseen maistuisiko minulle ja muille takkien alla riveissä seisoville tuntemattomille pareille. Uniaikani alkaa lähestyä enkä voi mitään sille, että vaivun hermostuneeseen uneen ja kuorsaan kuuluvasti. Herään vasta, kun tunnen tutun jalan tunkevan sisääni ja kylmä ilma iskee suoraan kasvoihini ulko-ovesta. Kuljen reippaasti kohti pyörätelinettä ja ajan puolen kilometrin matkan kotiin. Jään verannalle ihmeköynnöksen alle tuttujen pariin ja annan rentouttavien, palauttavien unien tulla.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Ursa minor